Ruoka Yleinen
Amerikkalainen bataatti-pekonilaatikko
2.5.2017
0
,

Meillä syötiin tänään perinteistä amerikkalaista kiitospäivän kalkkunan lisuketta. Ei tosin tällä kertaa kalkkunan kera, vaan tein tälle makealle herkulle kaveriksi yksinkertaisia munakoisopihvejä. Alkuperäisen ohjeen mukaan (The American cookbook) tehden laatikosta tulee hurjan makea, mutta olen muokannut sitä meille maistuvaksi 🙂 Kuvien ottamisessa avusti Noomi.

Tarvitset:
1800g bataattia
4 kananmunaa
100g voita
2,4dl maitoa
1 tl vaniljauutetta

Päällys:
400g pekonia
1rkl kanelia
4rkl voita
2,4dl fariinisokeria
2,4dl pekaanipähkinöitä

Munakoisopihvit:
2 isoa munakoisoa
öljyä
juustoraastetta

1. Kuori ja paloittele bataatit. Keitä kypsäksi suolattomassa vedessä.

2. Bataatin kypsyessä pilko pekoni ja paista pannulla rapeaksi. Mausta kanelilla. Nosta kypsät, maustetut pekonit talouspaperin päälle, joka imee ylimääräisen rasvan pois. 

3. Mittaa kulhoon sulatettu ja hiukan jäähtynyt voi, maito, sokeri ja munat. Sekoita vispilällä tai sähkövatkaimella hyvin.

4. Lisää liemeen aivan sekoituksen loppuvaiheessa vaniljauute.

5. Kaada bataateista keitinliemi pois ja muussaa liemen kanssa yhteen kuohkeaksi, löysäksi muusiksi. Kaada seos suureen uunivuokaan.

6. Hakkaa pekaanipähkinät veitsellä paloiksi.

7. Mittaa kulhoon 4 rkl sulatettua voita, fariinisokeri, pekaanipähkinät sekä pekoni. Sekoita hyvin.

8. Levitä päällys bataattimuusin päälle uunivuokaan ja paista 180’c uunissa noin 45 minuuttia. Jos päällys alkaa tummua liikaa, peitä vuoka kannella.

9. Leikkaa munakoisot viipaleiksi ja ripottele niille suolaa. anna munakoisoviipaleiden ”hikoilla” 20-30 minuuttia. Huuhtele suola pois.

10. Laita munakoisoviipaleelle reilusti voimakkaan makuista juustoraastetta (itse käytin tällä kertaa cheddaria, mutta hyviä tulee myös vaikka sinihomejuustolla, pecorinolla, mustapekka juustolla…). Aseta toinen munakoisoviipale kanneksi ja sivele molemmat puolet öljyllä. Makua saat lisää käyttämällä, vaikkapa aurinkokuivattujen tomaattien purkin pohjalle jääneet öljyt munakoisojen voiteluun.

11. Paista pihvit parilalla tai pannulla molemmin puolin. Helppoa ja hyvää 😉

12. Nautiskele tuoreen salaatin kera.

 

About author

Aiheeseen liittyvää

/ Tutustu myös näihin artikkeleihin

valmis

Kräsupea

Meillä syötiin tänään perinteistä amerikkala...

Lue lisää
keittotarpeet

Naistenpäivän haukikeitto

Meillä syötiin tänään perinteistä amerikkala...

Lue lisää
keitto

Sinisimpukka-katkarapukeitto

Meillä syötiin tänään perinteistä amerikkala...

Lue lisää