Lasnamäe Viro
Missä kaikki nuoret ovat?
19.11.2017
0
, ,

Nuorteniltaamme osallistui eilen 13 lasta/varhaisnuorta, reilu 20 nuorta aikuista ja vain muutama nuori. Kansainvälisyyslinjan opiskelijamme puki Kiviklubissa tekemänsä huomion aivan oikein kysymykseksi: missä kaikki nuoret ovat? Kysymys on tärkeä.

Viimeisen suuren uskonasioita käsittäneen tutkimuksen (Elust, usust ja usuelust 2015) mukaan 28% virolaisista uskoo Jumalaan. Nuorten kohdalla luku on kuitenkin paljon alhaisempi. Alle kaksi prosenttia yläasteikäisistä nuorista ilmoittaa olevansa luterilaisia kristittyjä. Ei siis ihme, että nuoria on seurakunnissa vähän.

Tilanteeseen on varmasti monta syytä. Yksi niistä on katkennut todistajien ketju. Neuvostoliiton viimeisinä ja jälleenitsenäistyneen Viron ensimmäisinä vuosina pyhäkoulut olivat täynnä lapsi. Pyhäkoulujen lapset ovat nyt kasvaneet aikuisiksi, perusteneet perheitä ja heidän lapsensa ovat vanhempiensa mukana seurakunnissa.

1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa vauhti kirkoissa hiipui. Lapsia ei enää tullut pyhäkouluihin, eivätkä ateistisen neuvostokasvatuksen saaneet isovanhemmatkaan siirtäneet isiensä ja äitiensä uskoa lastenlapsilleen. Sukupovien ketju katkesi. Isovanhempien uskon merkitys on suuri. Se näkyy konkreettisesti myös Lasnamäen Kiviklubissa.

Kristinuskon jättämän tyhjiön ovat täyttäneet monet muut uskonnot ja uskomukset. Lastemme koulussa todettiin oppilaiden riitojen johtuvat yhteensopimattomista horoskooppimerkeistä. Viro tarvitsee evankeliumia.

Kuvaraportti:

1. Linda Sakala juonsi ja loi jälleen Kiviklubiin nuortenillan tunnelman. Linda toimii opiskelun ja työn ohella myös Risti seurakunnan nuorisotyöntekijänä Harju-Ristillä.

2. Houseband täräytti ilmoille illan ensimmäiset sävelet: Tero Ruotsala, Piia Stamberg ja Samuel Reinaru ja Daniel-rumpalia tuurannut iPhone.

3. Hyvään nuorteniltaan kuuluvat tietysti leikit..

4. ..joihin kaikki voivat osallistua. Kauimpaa tullut osallistuja saapui tällä kertaa Rakveren kaupungista.

5. Tässä seisoo kolme kirjainta. Arvaa mitkä?

6. Triin oli valmistellut aivan loistavan adventtiaiheisen Kahoot-kisan!

7. Muusikkovieraamme saapui tällä kertaa Saaremaalta: Juhan Ungru duo.

8. Juhanin laulut ovat useimmille virolaisille kristityille tuttuja, joten moni lauloi mukana.

9. Moni seurasi iltaa FB liven välityksellä seurakuntamme Facebook sivulta. Loimaan seurakunnalle kiitokset Lasnamäelle lahjoitetuista iPadeistä.

10. Konsertin jälkeen lapsille oli oma raamattuopetustuokio lastenhuoneessa ja nuorille omansa pääsalissa. Molempien aiheena oli apostoli, ensimmäinen marttyyri Stefanus. Raamattutunnin jälkeen Klibuklubin lapset askastelivat kortteja lähetettäviksi Open doors -järjestön kautta vainotuille kristityille.

11. Ilta päättyi yhteiseen rukoukseen ja mahdollisuuteen keskustella ystävien kanssa.

12. Moni lapsiaan hakemaan tullut vanhempikin istui hengähtämään Kiviklubissa.

Takana on taas hieno nuortenilta. Ja toivottavasti meillä on aivan pian myös suuria uutisia koskien Lasnamäen nuorisotyötä. En kuitenkaan vielä paljasta mitä. Rukoillaan yhdessä, että Herran tahto saisi tapahtua Lasnamäellä ja nuoret myös lähitaloista löytäisivät seurakuntaamme.

About author

Kai Lappalainen

Mestarin jalanjäljissä Virossa ja Venäjällä

Aiheeseen liittyvää

/ Tutustu myös näihin artikkeleihin

Suomi100-Koululaiset

Suomi 100!

Nuorteniltaamme osallistui eilen 13 lasta/varhaisn...

Lue lisää
tarvikkeet

Pot roast eli ühepajatoit

Nuorteniltaamme osallistui eilen 13 lasta/varhaisn...

Lue lisää
Raamatun punainen lanka viikonloppu Lasnamäellä

Raamatun punainen lanka

Nuorteniltaamme osallistui eilen 13 lasta/varhaisn...

Lue lisää