Missio Viimsi
Naiste hommik
13.11.2015
0
,

Vuoden ajan seurakuntamme naiset ovat kokoontuneet kerran kuussa yhteiselle brunssille. Viime lauantaina oli jälleen tarjolla ravintoa sielulle ja ruumiille!hommik

1. Syksystä alkaen olemme kokoontuneet Viimsin Rannarahva muuseumin pienessä, kauniissa salissa.hommik8

2. Herkullinen brunssi on katettu. Tällä kertaa Kaitsu oli Suomessa, joten lapset pääsivät mukaani.hommik3

3. Tämän talven kanssamme Virossa on Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjan ulkomaan harjoittelussa Miriam Hann. Salaatti näyttää herkulliselta.hommik4

4. Ly Uritam on Viimsin luterilaisen seurakunnan vapaaehtoinen lapsityöntekijä.hommik5

5. Hyvää ruokahalua!hommik2

6. Järjestelimme pöydät niin, että näemme kaikki toisemme.hommik9

7. Tänä syksynä olemme pohtineet naisena olemista Parisuhteen palikoiden avulla. Se on Suomen ev. lut. kirkon kehittämä työväline, jota on käytetty tälläkin puolella lahtea. Se taipuu oikein hyvin myös Naisten aamujen keskustelujen pohjaksi! Lea, joka vastaa vapaaehtoisena Naisten aamuista alustaa keskustelua siitä, millaiselle perustalle me olemme naisina kasvaneet ja kuinka se vaikuttaa meihin tänään. Perustan jälkeen olemme ehtineet käsitellä palikoiden avulla jo tunteita, seksuaalisuutta ja riitoja.hommik11

8. Keskustelu on vilkasta.hommik7

9. Katarina on tavallisesti osanottajista nuorin. Hän vastaa vapaaehtoisena seurakunnan varhaisnuorten perjantai-iltojen Reede-klubista yhdessä opiskelijamme Miriamin kanssa.hommik

10. Minut oli kutsuttu vieraaksi Imatran seurakunnan Naisia kaivolla-iltaan ja teimmekin virolaisten naisten kanssa iltaa varten pieniä tervehdyksiä illan teemalla Kauniit kädet. Itse illasta en muistanut ottaa yhden ainutta kuvaa! Vaikka minut oli kutsuttu puhujaksi, tunsin olevani ihan reilusti saamapuolella. Imatralta minut saateltiin matkaan rukouksin ja lahjoin varusteltuna. Lapsille suklaata ja itselleni valoa. Virolaisille lapsille lähetetyt pehmolelut odottavat vielä pienten käsien rutistuksia ja korviin kuiskittuja salaisuuksia 🙂hommik13

11. Tällaisen viikonlopun ja alkuviikon jälkeen on kyllä ihan erityisen upeaa olla Jumalan luoma nainen!hommik12

About author

Aiheeseen liittyvää

/ Tutustu myös näihin artikkeleihin

Kreikka-Lappalaiset

Ihmisten rinnalla ystävien lähettämänä

Vuoden ajan seurakuntamme naiset ovat kokoontuneet...

Lue lisää
Rukouskirje-kansikuva1-2019

Lappalaisten rukouskirje tammikuu 2019

Vuoden ajan seurakuntamme naiset ovat kokoontuneet...

Lue lisää
Katarina ja Renata Kaleininkas. Kuva: Kai Lappalainen.

Lappalaisten rukouskirje joulukuu 2018

Vuoden ajan seurakuntamme naiset ovat kokoontuneet...

Lue lisää