Missio Viro
Saagem tuttavaks!
3.5.2018
0
,

Hei! Olen Taija, Lasnamäen uusin harjoittelija. Tulin Viroon jo helmikuun lopussa, mutta kaikkien muiden työkiireiden keskellä esittelemiseni on jäänyt tekemättä. Päätimme nyt korjata asian ja kertoa minusta ja tehtävistäni Virossa tämän blogin lukijoille.

1. Tulin Viroon avoimin mielin katsomaan, mitä suunnitelmia Jumalalla on minun varalleni tällä puolen Suomenlahtea. Valmistuin joulukuussa 2017 kirkon nuorisotyönohjaajaksi ja sosionomiksi Diakonia-ammattikorkeakoulusta, mutta en kokenut olevani vielä ihan valmis työelämään, vaan halusin ensin vähän seikkailla sekä etsiä vielä omaa paikkaani. Minulla oli myös voimakas kutsu lähteä Viroon joksikin aikaa.

2. Hain Kansanlähetysopiston kansainvälisyyslinjalle ja aloitin siellä kuuden viikon lähijakson tammikuussa 2018. Noiden kuuden viikon aikana ehdimme käydä läpi mm. lähtemisen psykologiaa, lähetyksen historiaa, raamattuluentoja sekä englanninkielistä uskoon liittyvää sanastoa. Kuusi viikkoa meni äkkiä ja pian huomasinkin jo olevani laivassa matkalla kohti Tallinnaa. Tallinnassa minua oli vastassa Tuulia, joka on kansainvälisyyslinjan kautta vielä toukokuun loppuun asti Virossa ja näin ollen alkuharjoitteluni ajan kämppäkaverini ja työparini monessa asiassa, joita teen Lasnamäellä.

3. Olen ollut nyt kaksi kuukautta Virossa. Näihin kahteen kuukauteen on mahtunut monenlaista aktiviteettia aina nuorteniltojen pitämisestä Paen rukoushuoneen siivoamiseen sekä kehitysvammaisille pidetyillä kirkkotunneilla avustamiseen. Olen ollut kiitollinen kaikista niistä tehtävistä, joita minulle on suotu ja olen monesti ollut iloinen niistä kohtaamisista, joita erilaisten ihmisten kanssa on ollut. Olen kokenut sen suurena siunauksena, että olen saanut olla Virossa ja kokea jotain sellaista, mitä en varmasti Suomessa saisi kokea.

4. Näinä parina ensimmäisenä kuukautena olen päässyt myös oppimaan viron kieltä. Luonamme on käynyt muutaman kerran viikossa yksityisopettaja, joka on opettanut minulle viron kielioppia, sanontoja sekä hiukan myös kulttuuriakin. Ann on ammatiltaan kielenkääntäjä sekä tulkki ja hyvin taitava suomen kielessä sekä viron kielen ja suomen kielen eroavaisuuksien ymmärtämisessä. Kielen oppiminen ei ole mielestäni ollut ylivoimaisen haastavaa, vaikka vieläkin teen virheitä jatkuvasti enkä osaa kaikkia järkevään keskusteluun tarvitsemiani sanoja. Tuntui jo heti aluksi, että ymmärsin jonkin verran kieltä, ja Ann sanoikin ensimmäisellä tunnillamme, että minulla on varmaan jonkin verran sellaista piilevää kielitaitoa, koska olen viettänyt aiemmin aikaa Virossa mm. ripareilla ja aktiossa. Kielitaito kehittyy hitaasti, mutta jatkuvasti tuntuu, että tänään ymmärrän vähän enemmän kuin eilen. Kielitaitoni tuli testattua edellisessä Kiviklubissa, kun päädyin pitämään Klibuklubia yksin Tuulian ollessa sairaslomalla. Askartelimme iloiset naamarit ja meininki alkoi loppua kohden olla muutenkin hilpeää.

5. Kielitaito on tullut tarpeeseen, etenkin silloin kun olen käynyt Kuusalussa opettamassa pyhäkoulussa noin joka toinen viikko. Nämä Kuusalun pyhäkoulut on siirretty vastuulleni, kun Tuulia ei pääsykokeisiin lukemisen ja muiden projektien takia enää pysty niissä käymään. Edellisellä kerralla aiheena oli Jumalan kansan koti-ikävä. Puhuimme silloin taivaasta sekä siitä, miten siellä on kaikki hyvin eikä ole enää kuolemaa tai mitään pahaa. Vertasin taivasruumista toukan perhoseksi kehittymiseen ja lopuksi askartelimmekin kartongista ja silkkipaperista jokainen oman perhosen. Apunani ollut paikallinen pyhäkouluopettaja Maria mietti, että perhonen voisi myös kuvata sitä, miten saamme Jeesukseen uskomalla uuden elämän. Mielestäni tämäkin perhosvertaus on kaunis.

6. Tulen olemaan Virossa näillä näkymin ainakin jouluun asti. Toivon, että harjoittelujaksostani tulee avartava ja omaa osaamistani haastava, mutta onnistumisen hetkiäkin antava kokemus. Uskon, etten ole tullut tänne turhaan ja että täällä olollani on tarkoitus, joka ei ole vielä ihan täysin avautunut minulle, mutta tulee vielä jokin päivä selkeytymään. Odotan innolla, millaisia asioita eteeni tulee harjoittelujaksoni aikana. Mietin myös sitä, miten Jumala tulee minua kasvattamaan ja opettamaan tänä aikana. Paljon siunausta teille kaikille blogin lukijoille ja suuri kiitos, jos haluatte myös harjoittelujaksoani rukouksissanne kantaa!

 

About author

Aiheeseen liittyvää

/ Tutustu myös näihin artikkeleihin

ks1

Õunakohvik -Omenakahvila Kuressaaressa

Hei! Olen Taija, Lasnamäen uusin harjoittelija. T...

Lue lisää
Rukouskirje07-2018-kansi

Lappalaisten rukouskirje, heinäkuu 2018

Hei! Olen Taija, Lasnamäen uusin harjoittelija. T...

Lue lisää
njs12

Leirillä Rannamõisassa

Hei! Olen Taija, Lasnamäen uusin harjoittelija. T...

Lue lisää