Ruoka
Sitruunasorbetti eli sorbetto al limone
28.12.2015
0
, ,

Sitruunapuussamme kypsyi sopivasti keskelle talvea kuusi sitruunaa. Muhkean tuoksuisia, ohutkuorisia ja voimakkaan makuisia. Perheellemme Italia on aivan erityinen maa. Viihdymme siellä ja vietämmekin osan kesästä ”kesämökillämme” maan pohjoisosassa. Ajattelin siis ensimmäisten talvipakkasten kunniaksi helliä perhettä italialaisella sitruunasorbetilla. Italiassa sorbetin saa lasissa, pillillä juotavana pehmeänä, siemailtavana jälkiruokana. Jäätelö on sitten asia erikseen 😉 Tässä resepti sinullekin, jos pidät italian mauista.

Sorbetto al limone:

1dl     sokeria

2        sitruunan kuoret

1dl     sitruunamehua (2-3 sitruunaa)

2,5dl vettä

1        munan valkuainen

ripaus suolaa

0,5-1dl kivennäisvettä

1. Kuori kahden sitruunan kuoret mahdollisimman ohuelti. Kuoren valkoinen osa lisää kitkeryyttä.kuoret

2. Mittaa kattilaan vesi ja sokeri. Itse käytin tänään vähän tummempaa ruokokidesokeria. Sorbettiin voi käyttää myös tavallista valkeaa hienoa sokeria tai ruokokidesokeria tummempaa muscovadosokeria. Lisää sitruunan kuoret ja keitä kunnes sokeri on sulanut kokonaan nesteeseen (n.5 min.).sokeri

3. Purista sitruunoista mehu.mehu

4. Lisää keitettyyn liemeen sitruunamehu ja anna jäähtyä viileässä vähintään huoneenlämpöiseksi.siirappi

5. Siivilöi liemi, lisää kivennäisvesi ja laita jäätelökoneeseen pyörimään 30-45 minuutiksi.jäätelökone

6. Vatkaa munan valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahtoon ripaus suolaa. Lisää valkuaisvaahto lusikalla liemeen heti jäätelökoneen aloitettua massan jäädyttämisen. (Jos et omista jäätelökonetta, laita liemi ja valkuaisvaahto kulhossa pakastimeen ja anna olla siellä 1h30min ennen kuin sekoitat aineksia yhteen. Jatka sekoittamalla n. 30 min. välein. Sopivan kiinteän koostumuksen aikaan saamiseen menee vähintään 3h. 30min.).valkuaisvaahto

7. Siirrä massa jäätelökoneesta kulhossa pakastimeen vielä n. 10 minuutiksi.pakkaseen

8. Ennen tarjoilua ota sorbetti hetkeksi huoneen lämpöön ja vatkaa se kuohkeaksi. Laita lasiin ja siemaile pillillä nautiskellen 🙂 Näitä olisi voinut vielä vähän vatkata, jotta rakenne olisi ollut enemmän juotava. Toisaalta ne joutuivat tässä hetken odottelemaan, joten pöytään tarjoiltaessa olivat jo oikein sopivia…valmis

About author

Aiheeseen liittyvää

/ Tutustu myös näihin artikkeleihin

romanesco12

Broccolo Romanescoa ja Penne pastaa

Sitruunapuussamme kypsyi sopivasti keskelle talvea...

Lue lisää
borssi9

Borssikeittoa Siperiasta

Sitruunapuussamme kypsyi sopivasti keskelle talvea...

Lue lisää
Laatikollinen yli jääneitä banaaneja

Mitä tehdä laatikollisella banaaneita?

Sitruunapuussamme kypsyi sopivasti keskelle talvea...

Lue lisää